Huolehdimme ympäristöstämme
it. Hämeenlinna Oy:n henkilöstö on yhdessä Canonin kanssa määrätietoisesti huolehtinut ympäristöstä ja ottanut vastuun omien toimintojensa kehittämisestä kohti puhtaampaa tulevaisuutta. it. Hämeenlinna Oy onkin kokoluokassaan Suomen ensimmäisiä yrityksiä, joille ISO 14001 -sertifikaatti on myönnetty.
Ympäristösertifikaatti on todiste it. Hämeenlinna Oy:n vastuullisesta tavasta toimia ja huolehtia ympäristön hyvinvoinnista ympäristöpolitiikkansa mukaisesti.
Standardin vaatimusten mukaisesti it. Hämeenlinna Oy:ssä on selvitetty ja dokumentoitu kaikki yhtiön toiminnan ympäristövaikutukset ja niihin liittyvät näkökohdat.
ISO-standardin perusperiaatteena on lakisääteisten vaatimusten täyttämisen lisäksi toiminnan jatkuva parantaminen. it. Hämeenlinnan ympäristöjärjestelmä auditoidaan vuosittain, jolloin yhtiön on osoitettava, että toimintaa on kehitetty ja parannettu asetettujen tavoitteiden mukaisesti.
Lataa Ympäristöperuskirja kokonaisuudessaan
Reima Väyrynen
toimitusjohtaja
it. Hämeenlinna Oy