18. toukokuuta 2012  |  Palaute ja Yhteydenotto  | Ympäristö | Ekstranet 
Kokonaisuus ratkaisee

VS-Harja Oy


VS-Harja Oy on valmistanut harjoja jo vuodesta 1927 lähtien, jolloin Verner Saartila perusti yrityksen. Saartilan Harjatehtaasta muodostui VS-Harja Oy 1980-luvun lopulla. Toimitilamme sijaitsevat Toijalassa, Tampereen ja Hämeenlinnan puolessa välissä. Noin 96% liikevaihdostamme on omaa tuotantoa. Valmistamme harjoja kotitalous- ja ammattikäyttöön 25 osaajan voimin.

"Tarvitsimme kumppanin hoitamaan yrityksemme it-asiat, koska meillä ei ollut tarvittavaa omaa osaamista. Löysimme it. Hämeenlinnan jo vuosia sitten ja it. on saanut rakentaa it-järjestelmämme sellaiseen kuntoon, että toimintamme pyörii häiriöttä. Meillä on 10 tietokoneen käyttäjää ja oma palvelin ja iiteen kautta on hankittu myös yrityksemme toiminnanohjausjärjestelmä. Asiat ovat sujuneet mallikkaasti ja voin suositella it. Hämeenlinnaa myös muille asiakkaille", kertoo VS-Harjan markkinointijohtaja Pentti Aaltonen.

 


 



Copyright it. Hämeenlinna Oy
www-sivut Sitefactory Oy